|
Piittaamattomuutta
?esittelyäkö kaipaat?!prinsessan päiväkirja! !teinipellet! !uskollinen rakastaja! !bye bye baby! Syrjäytetyt
.copiraittii. |
![]() Alku kertomusVisual Killer on virtuaalinen talli jossa kasvatetaan tai pian aletaan kasvattamaan akhal-tekkejä, tavoitteena saada kasvatettua rotumääritelmän mukaisia tasokkaita varsoja jotka sitten myöhemmin pärjäävät omissa painotuslajeissaan ja myöhemmin käytetään tekke-jalostukseen. Tietenkin varsoja tullaan myymään myös maailmalle ja toivotaan niiden pärjäävän mahdollisimman hyvin. Pyrimme tietenkin tallilla myös realistisuuteen, joten hevosilta ei löydy kisakaltereista yli sataa viittäkymmentä sijoitusta tai ei välttämättä edes seitsämääkymmentä sijoitusta. Tietenkin koitamme saada mahdollisimman monelle hevosille palkintoja ja arvonimiä, mutta kaikki hevoset eivät tähän tavoitteeseen yltää. Kaikilta ei voida edes odottaa näin paljon, joidenkin hevosten tavoite on alhaisempi kuin taas toiste. Otsikkotekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! tekstit tulee tähän näin! © Jiro 2009, foto-vik.ru |